keskiviikko 19. marraskuuta 2014

KUUSI KUUSTA

Heippa taas, elossa ollaan! Aina ei asiat mene kuin suunnittelee.
Mutta kuvioissa mukana taas!

On joulu hiipinyt lähipäivinä yhä enemmän esille. Punaista koitan vielä olla esille laittamasta, ettei P ihan saa hepulia.

Ostinkin jo pahempaan "kuusihinkuun" huonekuusen, joka sai nyt kaverikseen muutamat (viisi) luonnon kuusta.


















Ja yksi kuusi löysi paikan parvekkeelta. Meiltä ei löydy viherkasveja kuin yksi kitukasvuinen oliivipuu ja yksi huonekuusi. En ole oikeastaan koskaan päässyt viherkasvien makuun, enkä saa niitä kyllä hengissä edes pysymään. En tiedä minne niitä laittaisin. Meillä ei ole ikkunalautojakaan, mihin saisi kauniin rivin jotain vehkaa. Mutta leikkokukkia rakastan! Tai ruukkuruusuja. Samoin noita pikkuisia kuusia lasipurkeissa. Ehkä joistakin on luovuttava kun on joulukuusen aika.








Paperitähdet on asennettu ikkunoihin, mutta valot syttyvät vasta pikkujouluna. Viime joulukin mentiin tähdillä, vaikka kyntteliköistä pidänkin. Kyntteliköt antavat sen oikean joulun tunnelman, mutta kun ei ole niitä ikkunalautoja...

Olen kyllä tyytyväinen paperitähtiinkin. Tähtien harmaa sävy on sama kuin verhoissa, joten on yhtenäinen, eikä tähdet hypää silmille. Sain myös kuningasidean laittaa lasipallot (ne, missä on ledivalot sisällä) tähtien sisälle saaden todella pehmeän valon. Eikä tarvitse pelätä palaako tähti lampun kuumetessa.






Ja joululevyt on nyt paikoillaan, ja hieman kuunneltu. 
Ihan vain vähäsen... 

Kaikki joululehdet kaivettu piiloistaan. 
Selailtu ihan vain vähäsen... 

Syöty pipareita. 
Ihan vain vähäsen... 

Valmisteltu joulua. 
Ihan vain vähäsen... 

Jos se olisi reseptinä välttää joulun kiireet ja tehdä kodista paikka jossa on joulurauha koko joulunajan. 

Nautitaan tästä ajasta 
edes ihan vähäsen...


Friida

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi!